Proinno Oy:lle on myönnetty Avainlippu

Suomalaisen Työn Liitto on myöntänyt Proinno Oy:n INNOLEAN -kehitysohjelmalle Avainlippu-tunnuksen. Kehitysohjelmalla vauhditetaan paremman työkulttuurin ja yrityksien kestävää kehittämistä ja uudistumista.

Avainlippu on merkki suomalaisesta työstä. Merkin myöntämisen ensisijaisena kriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. 

Haluamme edistää suomalaisen työelämän uudistumista ja kestävää kehittymistä sekä palveluliiketoiminnan merkitystä. Haluamme edistää vastuullista työnantajuutta ja liiketoimintaa sekä tehdä näkyväksi niiden merkityksen yrityksen tuottavuuteen ja ihmisten hyvinvointiin, kertoo Proinno Oy:n toimitusjohtaja Nina Lappalainen.
Avainlippu-merkki tunnetaan Suomessa erittäin hyvin. Suomalaisen Työn Liiton tutkimuksen mukaan käytännössä kaikki yrityspäättäjät ja kuluttajat tuntevat Avainlipun. Suomalaisista suurin osa (75 %) on myös sitä mieltä, että Avainlippu vaikuttaa ostopäätöksiin positiivisesti ja noin puolet suomalaisista yhdistää Avainlippu-merkkiin vastuullisuuden.

Suomalaisen Työn Liiton markkinointipäällikkö Reetta Mentu toteaa, että kotimaisen palvelun hankinta koetaan yhteiskunnallisena vaikuttamisena ja vastuullisena arvovalintana, joka edesauttaa suomalaista kilpailukykyä ja hyvinvointia.
Kuluttajat liittävät Avainlippuun positiivisia mielikuvia kotimaisuudesta, luotettavuudesta, turvallisuudesta, vastuullisuudesta sekä työllistävyydestä. Avainlipun kautta yritykset voivat viestiä tärkeistä arvoista asiakkaille ja muille sidosryhmilleen. 92 prosenttia Avainlippua kantavista yrityksistä sanookin, että merkki tukee tuotteiden ja palveluiden myyntiä, Mentu kertoo.
Lisätietoja
Nina Lappalainen, toimitusjohtaja, Proinno Oy, 0400 308 767
nina.lappalainen@proinno.fi

Reetta Mentu, markkinointipäällikkö, Suomalaisen Työn Liitto, 050 561 5030
reetta.mentu@suomalainentyo.fi

Avainlippu on Suomessa valmistetuille tuotteille ja Suomessa tuotetuille palveluille myönnettävä alkuperämerkki. Avainlippua kantaa yhteensä noin 5000 tuotetta, tuoteryhmää tai palvelua. www.suomalainentyo.fi/yrityksille/avainlippu/

Suomalaisen Työn Liitto toimii sen puolesta, että suomalaisen työn arvostus kasvaa ja suomalainen työ menestyy. Tehtävämme on kannustaa valitsemaan työtä Suomeen. www.suomalainentyo.fi

Edellinen <
> Seuraava
(Työn kehittämisellä työhyvinvointia ja tuottavuutta)

Tehdäänkö yhdessä?

Ota yhteyttä, autamme sinua onnistumaan.

Email again: